PANU
HEMMINKI
PANU
HEMMINKI
ESITTELY
Olen lapualainen taidemaalari, terapeutti ja kirjailija. Haluan kuvata ihmisen moniulotteisen ja salaperäisen mielen toimintaa.
Olen maalannut yli 30 vuotta mielikuvituksellisia surrealistisia ja naivistisia maalauksia. Maalaaminen on minulle kuin hengittämistä. Maalaamalla saan ilmaistua ajatuksiani ja oivalluksiani, jotka syntyvät värikkäissä vuorovaikutustilanteissa ja luetun kirjallisuuden kautta. Maalaaminen on myös terapiaa, jossa kaikki tunteet ovat sallittuja ja toimivat energian lähteenä luomistyölle.
Vuonna 1989 kun surrealisti Salvador Dali kuoli näin uutisissa kuvia hänen maalauksistaan. Niiden vaikutus oli suuri ja taiteen siemen oli kylvetty sieluuni. Myöhemmin tutustuin esim. Sigmund Freudin ajatuksiin ihmisen psyykestä ja alitajunnan ja unien maailman vaikutuksesta. Vähitellen siemen iti, kasvoi ja minun taiteilijaidentiteettini alkoi ottaa muotoaan.
Olen maalannut n. 2000 teosta akryyli ja öljyväreillä. (onneksi melkein kaikki on myyty) Viime vuosien teokset olen tehnyt samalla kun olen opiskellut kognitiivista psykoterapiaa, joka on inspiroinut ja tuonut uutta näkökulmaa taiteeseeni.
Toivon että taiteeni herättää ajatuksia. Rakastaminen tai vihaaminen, kaikki kokemukset ja tulkinnat ovat oikeita. Taideteos on valmis vasta katsojan tietoisuudessa. Tehdään siis luovaa yhteistyötä. Mielelläni otan aina palautetta vastaan yleisöltä.
KONTAKTI
panu.hemminki@gmail.com
Puh: 0405533947