LEENA
NYQVIST
LEENA
NYQVIST
ESITTELY
(s. 1960)
Olen valmistunut kutojaksi alun perin ja tehnyt intohimolla taidetta tekstiilien parissa aina kun siihen vain on ollut mahdollisuus. Olen osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin ja pitänyt muutaman yksityisnäyttelyn, pääasiassa Vaasassa, mutta satunnaisesti myös muualla Suomessa ja myös Ruotsissa. Tekstiilitaiteen lisäksi viimeiset vuosikymmenet ovat sisältäneet myös musiikin, kuvan, liikkeen ja monenlaisen materiaalien käytön tutkimista taiteessa.
Kulttuurituottaja YAMK
Erilaisiin kulttuuritapahtumiin tutustuminen ja erilaisien ihmisten kanssa käydyt keskustelut innostavat aina uusiin ajatuksiin ja tekemisiin. Vapaa-aikana kotona puuhastelen erilaisten käsitöiden parissa.
Eläminen tässä ja nyt antaa niin paljon ulottuvuuksia ja näkökulmia, joista saan innoituksen työstää näistä heränneitä ajatuksia eritavalla konkreettisiksi teoksiksi.
KONTAKTI
Puh. 050 310 6857
S-posti: leena.nyqvist@gmail.com