LARS
HÖGLUND
LARS
HÖGLUND
ESITTELY
s. 1936 Purmo
Olen piirtänyt lapsuudesta lähtien. Se oli toimiva kommunikaatiokeino lapsuudessa kahden kuuron ystäväni kanssa. Kuvat puhuivat enemmän kuin tuhat sanaa. Vuonna 1953 aloitin Svenska Köpmannaskolanin mainoslinjalla 2/2v . Toimin monia vuosia kaupallisella alalla, jossa mainosten teko ja suunnittelu näytti suurta osaa. Urautumisen vastapainoksi kaipasin luovempaa työskentelyä ja näin syntyivät ensimmäiset taulut 1970-luvulla. Työssäni tein paljon ulkomaanmatkoja jolloin minulla oli mahdollisuus tutustua Keskieuroopan ja Pohjoismaitten museoihin sekä gallereihin, siitä sain inspiraatiota ja innostusta taidetyöskentelyyni. Kävin myös aktiivisesti kesäkursseja, joissa oli opettajina mm. professori Jan-Kenneth Weckman, taideakatemian opettajat Stig Fredriksson, Asta Niemistö sekä Pertti Summa. Pohjanmaalla opettajina olivat mm. Voitto Kantokorpi ja Leo Ackley.
Aloitin maalaamisen akvarelliväreillä siirryin sitten öljyväreihin. Nykyään käytän pääasiassa akryylivärejä sekä tussia. Työskentelyni on kehittynyt esittävästä yhä enemmän abstraktiseen suuntaan. Maalatessani ja piirtäessäni annan alitajunnan johdattaa sivellintä ja kynää yhä vapautuneemmin. Leikkimielinen asenne ja fantasiamaailmasta ammennetut elementit ovat ydinteemoja.
Jäsenenä:
Suomen Taiteilijaseura
Taidemaalariliitto (varsinainen Jäsen)
SKJL Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto
Pohjalainen Taiteilijaliitto
Vaasan Taiteilijaseura
Kokoelmat:
Pohjanmaan Museo
Vaasan Kaupunki
Pro Artibus (Svenska Kulturfonden) Tammisaari
Ylivieskan Kaupunki
Pohjanmaan Taiteilijaliiton kokoelmat (Nelimarkka Museo)
Mustasaaren Kunta
Pedersören Kunta
LKAB Ruotsi
UPM Kymmene