KIMMO
LAITINEN
KIMMO
LAITINEN
ESITTELY
Olen syntynyt -53 Iissä. Jurvassa, vaimoni kotiseudulla, olen asunut n. 25 vuotta.
Koulutus fil, yo ja taidekoulu. Eläkkeellä tuntiopettajan työstä. Taiteillut olen n. 50 vuotta.
Teen akryylimaalauksia, rakentelen myös isohkoja reliefimäisiä juttuja kaikenlaisista joutomateriaaleista. Kummallisuus koukuttaa.
Harrastan lintujen ruokkimista, lukemista kirjoittamista, ja kasvien kasvattamisen kokeilua. Luonto on tärkeä. Olen vähän erakkoluonne. Pidän kuitenkin ihmisistä, en ihmispaljoudesta.
Uteliaisuus laittaa maalaamaan. Ongelmien ratkaisu, värit ja rytmi kiehtovat. Aiheet aika lailla samoja, ei mitään järisyttävää : vettä, puita ja taloryhmiä, hahmoja. Väri ym. aihetta tärkeämpää. Luonto ja elämä värähtelee.
Taiteen avulla pääsee kauas, saa hyvän olon ja piilon maailman rauhattomuudelta.
Töitäni on yksityisillä ulkomaita myöten, myös pohjoisen kunnilla on, ja yksi hankittu mm. Oulun Taidemuseolle Oulun Taiteen vuosinäyttelystä v. -86. Näyttelyitä pidän vuosittain.
Apurahoja en ole enää jaksanut hakea: viimeksi sain -96 Kultttuurirahaston apurahan.
Haaveena saada oma iso tila sadoille töilleni. Loppusijoituspaikka. Kotona on todella ahdasta mitään esitellä - tai jemmata. Työtilakin pieni, mutta hyvä näinkin.
Facessakin olen.
KONTAKTI
kimmo.laitinen@hotmail.com