Yhteisnäyttely keskittyy siihen, kuinka ihminen suhtautuu eläimiin ja jaottelee ne omien intressiensä tai käsitystensä mukaan. Minna Herralan teoksissa käsitellään lemmikki- ja tuotantoeläimiä ja Piia Koski käsittelee ihmisen suhdetta villieläimiin ja erityisesti Suomen luonnon uhanalaisiin lajeihin. Näyttely pitää sisällään maalauksia, piirustuksia ja pienoisinstallaatiota.

MINNA HERRALA

Olen Seinäjoella työskentelevä kuvataiteilija, taidemaalari, valokuvataiteilija ja piirtäjä. Valitsen tekniikan idean mukaan. Käsittelen teoksissani sitä, kuinka kohtelemme itseämme, toisiamme, eläimiä ja luontoa.

Nostan piirustuksissani ja pienoisinstallaatioissani esiin yksittäisiä eläimiä/eläinlajeja ja esimerkiksi meillä tai muualla maailmassa eläimiin kohdistuvasta epäeettisestä kohtelusta ja hyväksikäytöstä. Etologian tutkimustulokset kyseenalaistavat toistuvasti käsityksiämme siitä, miten tunnemme voivamme kohdella eläimiä tuotantovälineinä ja omana hupinamme.

Jo pidemmän aikaa on tiedetty, että kalat tuntevat kipua ja että useat eläinlajit kuten varislinnut ja norsut sekä delfiinit surevat kuolleita kumppaneitaan ja laumansa jäseniä. Useilta eläimiltä mm rotilta on löytynyt kyky tuntea empatiaa.

Myös ilmastonmuutos ja luonnonvarojen ehtyminen pakottavat ajattelemaan eläimiä toisin. Maailman villieläinten määrä hupenee kiihtyvää vauhtia. Ihmisen biomassa maapallolla on vain noin 0,01 prosenttia, silti me olemme tuhonneet villieläimiä niin tehokkaasti, että niiden biomassa maapallolla on enää n 4 prosenttia. Tuotantoeläinten prosentuaalinen biomassa maapallolla sen sijaan on käsittämättömän suuri, noin 70 prosenttia.

Toisen ihmisen lemmikkieläin on toiselle tuotantoeläin. Samalla eläinlajilla voi olla useita eri statuksia, joiden mukaan sitä kohdellaan, ja jonka mukaan se ansaitsee oikeutensa. Eläintarhassa ketun oikeutena on liikkua ja elää rajoitetulla, mutta huomattavasti suuremmalla alueella, kuin lajitoverillaan tarhaketulla. Luonnossa vapaana liikkuvaa kettua metsästetään lähinnä huvin vuoksi.

Kuvaan piirroksissa ja pienoisinstallaatioissa eläimiä siinä statuksensa määrittämässä tilanteessa, johon ihmiset ovat ne asettaneet. Eläin on hyvä silloin, kun siitä on jotain hyötyä ihmiselle; ruokana, viihdykkeenä, koe-eläimenä, taloudellisen hyödyn välineenä kilpailuissa jne. Paha eläin ”varastaa” ihmiselle kuuluvan riistan, sotkee puistot, pissaa lasten hiekkalaatikkoon, varastaa jäätelötötteröitä kauppatorilla ja herättää liian varhain kesäaamuisin kosiolauluillaan.

Yksin jätetty koiranpentu ansaitsee empatiamme avuttomuutensa ja viattomuutensa ansiosta, mutta kuinka mahtaa olla emostaan erotetun kasvatusiglussa olevan ”vasikanleikkeen” laita? Eri kulttuureissa eläinten status vaihtelee suurestikin. Meille on kauhistus todeta, että Kiinassa tarhataan koiria syötäväksi. Nämä ”keltaiset koirat” ovat samanlaisia koiria, joita kiinalaisilla on myös lemmikkeinä. Lihasika elää samantyyppisellä tavalla kuin nämä ”keltaiset koirat”. Molemmilla on vain yksi status; olla ihmisen ruokaa. Sika on nykykäsityksen mukaan älykkyystasoltaan verrattavissa viisivuotiaaseen lapseen ja siten se on älykkäämpi kuin koira.

PIIA KOSKI

Olen Ilmajoella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Maalaan yleensä luonto – ja eläinaiheisia akryyliteoksia. Maalauksissani on mukana mystisyyttä ja symboliikkaa. Teosten taustalla on metaforamaisesti syvempiä ajatuksia ihmisenä ja yksilönä olemisesta sekä maailmanmenosta.

Hyvä, paha eläin-näyttelyyn olen maalannut akryyliteoksia suomalaisista villieläimistä. Teoksiin valikoitui eläimiä Suomen lajien Punaiselta listalta. Punainen lista on luettelo kaikista hävinneistä, uhanalaisista, vaarantuneista, silmälläpidettävistä ja puutteellisesti tunnetuista lajeista. Haluan teoksillani olla eläinten ja luonnon puolesta puhuja. Käsittelen teoksissani ihmisen suhdetta eläimiin ja erityisesti ajatusta kahtiajaosta hyvästä ja pahasta eläimestä. Teokset antavat aiheita jokaiselle mietittäväksi, kuten onko eläin haitaksi vai hyödyksi? Vaikuttaako eläin ihmisen elämään negatiivisesti vai positiivisesti ja mitä seurauksia ihmisen kapeasta katsontakannasta on suuressa mittapuussa koko eläimistölle?

Monet asiat vaikuttavat suhtautumiseen eläimiä ja luontoa kohtaan, kuten kasvatus ja ympäröivä kulttuuri. Monet tarinat ja elokuvat ovat vakiinnuttaneet joillekin eläimille tietyn imagon, susi on tästä oiva esimerkki. Eläimen ulkonäkö saattaa vaikuttaa suuresti siihen, millaiseksi eläin mielletään. Sukupolvelta toiselle saattaa kehittyä vääränlainen suhtautuminen luonnon eläimiin, joista on hankala päästä eroon tai oppia uutta. Terve kunnioitus auttaisi helpottamaan yhteiseloa.

Pelko, inho, ymmärtämättömyys ja tiedon puute vain lisäävät lajikatoa ympäri maailmaa ja myös täällä Suomessa. Ihminen aiheuttaa eläinten luontaisten elinalueiden kaventumista ja saalistus koituu monen eläimen kohtaloksi luvan kanssa tai ilman. Eläinten arvottaminen hyviin ja pahoihin aiheuttaa kaventuneen luontosuhteen. Laajemmin ajatellen jokainen yksilö on tärkeä. Elämme ihmiskeskeisessä maailmassa ja kaikki tapahtuu meidän ihmisten kautta. Eläimet ja luonto ovat niin sanotusti kakkossijalla, vaikka todellisuudessa luonto suuruudessaan on kaikkialla monimuotoisesti meitä ympäröivänä. Silti tässä nykypäivän hektisessä ja egoistisessa maailmassa voi aistia, että luonnossa ja sen eläimissä on yhä olemassa jokin mystisyys ja jokin pyhä alkukantaisuus. Tähän ihminenkin on joskus ollut vahvasti yhtä. On päätettävä, ollako hyvä vai paha ihminen?