Black Wall Galleria
13.08 - 05.09.2021
Elina Laurinen - nirvana
Kuvataiteilija
Syntynyt Rovaniemellä 1979
Asuu Helsingissä
elina.laurinen@gmail.com
FB: elinalaurinen.com IG: @elinalaurinen
Elina Laurinen (1979) on Rovaniemellä syntynyt ja kasvanut, nykyään Helsingissä asuva kuvataiteilija ja ennen kaikkea taidemaalari. Hän on toiminut myös taidekasvattajana ja -opettajana yli 15 vuoden ajan.
Laurisen maalausten keskeisiä piirteitä ovat täyttyvät pinnat, rytmi, toisto ja kerroksellisuus.
”Rakastan maalaamista ja värien sekoittamista, värejä. Voisin sekoitella värejä ihan niiden itsensä vuoksi mutta maalaan niillä etteivät mene hukkaan. Teemojen laveudesta johtuen teen usein teossarjoja, joihin syntyy uusia osia useamman vuodenkin ajan.”
Taiteilijan työksi riittää sen kuvaaminen, mitä kokee ja näkee. Kyky haltioitua näkemästään voi olla jopa henkinen kokemus.
NÄYTTELY
Kännykkään kertyy sattumanvaraisesti otettuja kuvia hetkistä, jotka kertovat arkielämän tilanteista. Suurin osa näistä otoksista hautautuu siihen valtavaan kuvien massaan, jotka napsimme kameroillamme. Intiimeinpien hetkien kuvat jäävät helposti masn alle unholaan kun niitä ei haluta esittää maailmalle. All pictures - album näyttely on oodi näille kuville. Näyttelyn akryylimaalauksissa pyörivät hahmot ovat aitoja ihmisiä tunteineen ja yksityiskohtineen. Samalla teokset kertovat syvempää tarinaa nykyhetken yhteiskunnasta ja arvailevat sen suuntaa kohti tulevaisuutta.
Nirvana - näyttelyssä on öljyvärimaalauksia kolmen vuoden ajalta, yhdistävänä tekijänä vahva elämys hetkestä.
Muistatko sinä, kuinka katsoit maailmaa lapsena?
Luontomystiikassa on jotain ikiaikaista, suomalainen muinainen kansanusko liittyi tiiviisti luonnon ehdoilla elämiseen ja siitä riippuviin elinkeinoihin. Mielikuvamme uskonnosta kuuluu paljon myöhäisempään aikaan ja jäsentyneempiin yhteiskuntiin. Muinaiselle ihmiselle kaikki oli luonnollista – yliluonnollisuus on hyvin moderni käsite. Sen sijaan maailmassa oli paljon tuonpuoleista, jota piti lähestyä epäsuorasti, esimerkiksi erilaisin rituaalein.
Luonnossa kokonaisuuteen kuuluu niin herkullisen värisiä antimia kuin kuivuneita korsiakin. Kasvun ja kuoleman kierto ja syklinen vaihtelu on pysyvää.
Vaikka maalaukset ovat käytännössä abstrakteja, nimet määrittävät niille kontekstin jonka kautta katsojalla on lupa saada aavistus tekijää innoittaneesta visuaalisesta elämyksestä.
CV
CV ELINA LAURINEN
s. 1979 Rovaniemi
FB: elinalaurinen.com IG: @elinalaurinen
Tulevat näyttelyt
2022 Galleria 4-kuus, Helsinki
2021 Black Wall Gallery, Vaasa
Yksityisnäyttelyt
2020 Galleria 4-kuus, Helsinki
2020 Haus Gallerii, Tallinna (Laurinen & Rangell)
2018 Galleria 4-kuus, Helsinki
2016 Galleria 4-kuus, Helsinki
2014 Kirjasto 10, Helsinki
2013 Galleria BE´19, Helsinki
2010 Galleria E. Pinomaa, Helsinki
2009 Galleria BE`19, Helsinki
2008 Galleria Napa, Rovaniemi
Yhteisnäyttelyt
2020 Galleria Fogga, Helsinki (ryhmänäyttely)
2019 Galleria Saima, Helsinki
2018 Lapponica-sali, Rovaniemi
2017 Galleria 4-kuus, kesän ryhmänäyttely, Helsinki
2015 Galleria Fogga, Helsinki. Toinen ulottuvuus -ryhmänäyttely
2013 Galleria BE`19, HETI MUKAAN - taidetapaamisia, Helsinki
2012 Galleria Angelon kesäsalonki, Pori
2009 Taiteiden yö Lehtisaaressa, Helsingin Juhlaviikot
2008 Taiteiden yö Lehtisaaressa, Helsingin Juhlaviikot
2008 Kesänäyttely Galleria E. Pinomaa, Hanko
2007 Lapponica-sali, Rovaniemi
2007 Kaapelitehdas, Helsinki
2007 Savoy-teatteri, Helsinki
2006 Kulttuurikeskus Stoa, Helsinki
2006 Helsingin yliopiston kasvitiet. puutarhan galleria
2006 Savoy-teatteri, Helsinki
2005 Pitäjänmäen kirjasto, Helsinki
2005 Taidepolku, Eno
Taideopinnot
2004-2007 Alfa-Art taideoppilaitos
Kokoelmat
Oma Säästöpankki
Stipendit
2007 Alfa-Art Taideoppilaitoksen stipendi valmistuvalle kuvataiteilijalle
Opetustehtävät
2006-2011 Taide tulee päiväkotiin -projekti
2007 alkaen Taidekursseja lapsille ja aikuisille
2007 alkaen Taidetyöpajojen järjestämistä kouluissa ja taidetapahtumissa
2005-2009 Alfa-Art lasten ja nuorten kuvataidekoulun opettaja