Skip to content

Historia

Vaasan Taiteilijaseura perustettiin v. 1953, seuraavat henkilöt ovat toimineet sen puheenjohtajina: Tauno Manninen 1953-1954, Leo Lehtikanto 1955-1957, Sulo Iivonen 1958, Pentti Uusikylä 1959-1961, Tauno Okkonen 1961-1963, Nandor Mikola 1964, Jorma Haavisto 1965-1968, Unto Ahjopalo 1969-1972, Per Olov Hjortell 1973-1974, Kurt Björk 1975, Tea Helenelund 1976-1982, Jouko Laurila 1983-1984, Veli Ekroos 1985-1986, Tapani Tammenpää 1987-1988, Ossi Lehto 1989-1992, Minna Kattelus 1993-1995, Hans Westergård 1996-1997, Tapani Tammenpää 1998-1999, Seija Tamminen 2000-2002, Veli Ekroos 2003-2004, Asko Halme 2005-2006, Seija Tamminen 2007-2008, Tiina Lehtimäki 2008, Kia Bruun 2009–2011, Tuija Arina-Sundelin 2011–

Vaasan Taiteilijaseura perustettiin 1953. 18.huhtikuuta Pohjalaisessa (silloin Vaasa) oli uutinen kaksikielisen yhdistyksen Vaasan Taiteilijaseura-Vasa Konstnärsgille perustamisesta ”kaupungin varsinaisia kuvataiteilijoita yhdistämään”. Tähdättiin siis vaasalaisten ja Vaasan seudun kuvataiteilijoiden ammattijärjestöön jäsenkriteereineen kaikille kuvataiteen harrastajille avoimen Vaasan Taidekerhon rinnalle.

Monet taiteilijaseuran arvostetut jäsenet olivat aloittaneet uransa kerhossa, joten yhdistykset ovat yleensä toimineet hyvässä yhteistyössä. Ristiriitojakaan ei ole voitu välttää, ja niitä käsiteltiin julkisuudessakin esimerkiksi 1980-luvulla.

Tavoitteet olivat korkealla. Seuran piti avata yhteyksiä kaupungin virastoihin, saada aikaan kuvataidelautakunta, apurahoja, näyttelytiloja, taideostoja, kilpailuja ja yleensäkin kehittää kaupungin taide-elämää. Vuosinäyttelyitä seura ryhtyi järjestämään heti. Alkuaikojen toimintaa olivat piirustusillat, maalausleirit ja –kurssit. Yhdessä perehdyttiin ajan taidevirtauksiin ja alettiin osallistua pääkaupungin taidenäyttelyihin.

Näyttelytilaksi kaupunki antoi pari huonetta kaupungintalon kolmannesta kerroksesta 1955. Ensimmäiset kansainväliset yhteydet solmittiin Ruotsiin. Jo 1956 pidettiin näyttely Vaasan kummikaupungissa Malmössa.

1960-luvulla Vaasan kaupunki alkoi kiinnostua kulttuurista, perusti Vaasa-stipendin ja alkoi jakaa apurahoja, joita kuvataiteilijatkin voivat hakea, tuki taidenäyttelyitä ja ryhtyi järjestämään erilaisia kulttuuritapahtumia. Seuran näyttelyt esiteltiin, sen jäseniä tehtiin tutuiksi Tunne taiteilija-luentosarjan avulla ja alettiin hankkia kannattajajäseniä. Maalausleirit muuttuivat kaikille avoimiksi kursseiksi. Pohjoismainen yhteistyö jatkui kiertonäyttelyillä Norrbottenissa vuosina 1961 ja 1962. Kun läänien taidetoimikunnat aloittivat toimintansa 60-luvun lopulla, seura alkoi saada valtion apua. Jo silloin väitettiin innokkaasti taidelainaamotoiminnasta. Vaasan taidehalli kaupungintalon alimmassa kerroksessa vihittiin käyttöön syksyllä 1966. Kolmannen kerroksen näyttelyhuoneet olivat osoittautuneet pettymykseksi kuvataiteilijoille, koska siellä järjestettiin kaikenlaista kerhotoimintaa näyttelyjen aikanakin. Talon alimmassa kerroksessa raastuvankadun puolella oli palokunnalla halli paloautoille. Kun taiteilijaseurassa kuultiin, että palokunta muuttaisi sieltä pois, seura alkoi jo 1962 ajaa tilojen muuttamista taidehalliksi ja onnistuikin.

Vaasan Taidehalli valmistui 1966. Se oli Vaasan kaupungin lahja kuvataiteilijoille. Taidehalli sijaitsee kaupungintalon alakerrassa ja on näyttelypaikkana erinomainen.

Vaasan Taidehalli valmistui 1966. Se oli Vaasan kaupungin lahja kuvataiteilijoille. Taidehalli sijaitsee kaupungintalon alakerrassa ja on näyttelypaikkana erinomainen.

Taidehallin hallinnasta ja näyttelytoiminnan organisoinnista tuli kuitenkin seuralle pulma, jota pohdittiin pitkään ja josta väitellään vieläkin. Vaasan Saskia-yhdistys tuki seuraa valvomalla näyttelyitä, mutta taiteilijat saivat vastata tiedotuksesta, esittelyistä, näyttelyluetteloista jne. omin voimin. Varsinkin kauempaa tulleille taiteilijoilla oli ongelmia, ja näyttelyjen taso kävi yhä kirjavammaksi.

80-luvulla näyttelyvastuun otti kaupungin kulttuuritoimi, ja halliin palkattiin vahtimestari. Harrastajien näyttelyt päätettiin karsia näyttelyohjelmasta, mutta Vaasan omalle taidekerholle varattiin hallista vuosittain aika järjestää jurytetty vuosinäyttelynsä. Nykyään hallissa työskentelee museomestari, ja näyttelyistä päättää Pohjanmaan museo. Seinäkkeen hallin pääsalista erottama takahuone on pääsääntöisesti varattu Valokuvagalleria Ibiksen näyttelyille.

Uusi huoli taiteilijaseuralaisten keskuudessa on taidehallin välistä hyvinkin pieni kävijämäärä. Aikanaan se oli keskimäärin 1500 kävijää näyttelyä kohti, joskus huimasti enemmänkin, jopa 5000. Siihen haluttaisiin päästä takaisin. Suuren yleisön pelätään vieraantuneen hallista siksi, että siellä on järjestetty liian usein ja liian pitkiä sinänsä korkeatasoisia kokeilevia näyttelyitä, joista kiinnostuneiden kuvataiteen asiantuntijoiden ja opiskelijoiden määrä Vaasan kokoisessa kaupungissa on pienehkö.

Monen monta kahvikupposta ovat Saskia-sisaret tarjonneet taidenäyttelyjen avajaisissa. He ovat myös tukeneet rahallisesti vaikeuksissa kamppailevia taiteilijoita. (Kuva: P. Paschincky)

Monen monta kahvikupposta ovat Saskia-sisaret tarjonneet taidenäyttelyjen avajaisissa. He ovat myös tukeneet rahallisesti vaikeuksissa kamppailevia taiteilijoita. (Kuva: P. Paschincky)

1970-luku oi taiteilijaseuralle yhteyksien solmimisen aikaa. Vaihtonäyttelyitä järjestettiin Ouluun, Kokkolaan, Hämeenlinnaan, Kristiinankaupunkiin, Jyväskylään ja Pietarsaareen sekä seuraavan vuosikymmenen alussa Tampereelle ja Mikkeliin. Pohjoismaisesta yhteistyöstä kukoisti julkista huomiota herättänyt ja taidemyyntiä lisännyt vaihtonäyttelyiden sarja Örnsköldsvikiin vuosina 1973-76.

1970-luvun päättyessä huomattiin, että seuran kassa oli tyhjä. Vaasan kaupunki antoi vain pieniä avustuksia. Muuta tukea saatiin Vaasan Taideyhdistykseltä, rahastonhoitaja pelasti vipeillä ja tehtiin vekselivelkaakin. Lopulta tukea tuli taidetoimikunnalta ja pohjarahastoa kartutettiin taidehuutokaupalla.

1980-luvulta alkoi taiteilijaseuran kansainvälistyminen. Vaasan taidegraafikkojen yhdistys, jonka jäsenet paljolti ovat myös seuran jäseniä, alkoi järjestää nuorten kansainvälistä taidegrafiikan biennaalia. Nyttemmin tapahtumasta on kehittynyt Pohjanmaan museon järjestämä kansainvälinen taidegrafiikan ja piirrosten nelivuotisnäyttely Grafinnova. Perinteistä pohjoismaista taideyhteistyötä luonnollisesti jatkettiin, mutta yhteyksiä solmittiin myös mm. Saksaan ja Viroon, etenkin ystävyyskaupunkeihin Kieliin, Schweriniin ja Pärnuun.

Ulkomailla järjestettiin yhteisnäyttelyitä, ja seuran yksityiset jäsenet sekä heistä koostuvat samanhenkisten tekijöiden ryhmät pitivät omia ulkomaisia näyttelyitä.

80-luvulla oli alkanut myös erilaisten kesänäyttelyiden aika; niitä järjestettiin ja niihin osallistuttiin. Sinä vuosikymmenenä seuran jäsenmäärä myös kasvoi 31:stä 4:een jäseneen, jona se on tähän saakka pysytellyt. Maan vanhimpiin kuuluva taiteilijaseura toivoisi nyt lisää jäseniä ja ennen kaikkea nuoria, jotta sen toiminta ei lakastuisi.

Jäsenkriteereistään seura ei kuitenkaan voi eikä halua tinkiä. Jäseneksi hakeva tarvitsee kaikkiaan 20 pistettä tullakseen hyväksytyksi. Niitä saa koulutuksesta (mm. taideakatemia 15, valmistava taidekoulu kuten Kankaanpään 10 pistettä) ja näyttelyihin osallistumisista (mm. Suomen taiteilijain vuosinäyttely 15, kansainvälinen jurytetty näyttely 10, taidetoimikunnan aluenäyttely 5, seuran vuosinäyttely 2 pistettä). Tiukempiakin kriteereitä suomalaisilla taiteilijaseuroilla on. Maalauskursseja seura lakkasi itse johtamasta 80-luvulla. Silloin seura aloitti kurssiyhteistyön Vöyrin kansanopiston sekä taidegraafikkojen yhdistys Vaasan kesäyliopiston kanssa. 1990-luvulle siirryttäessä seuralaisia alkoivat yhä enemmän huoletta taidetoimikunnan ja kaupungin yhä pienenevät avustukset ja edullisesti vuokrattavien työtilojen puute. Taidegraafikoilla oli syksyllä 2002 Vaskiluotoon muuttanut työpajansa Palosaarella ja pari taiteilijaa sai vuokrata kaupungilta ateljeetilaa. Siinä kaikki.

90-luvun suuria hankkeita olivat oman gallerian pitäminen syksystä 1992 syksyyn 1993 sekä vuosikymmenen lopulla upea visio puolustusvoimilta vapautuvalle kasarmialueelle perustettavasta taidekeskuksesta, jossa olisi paitsi kuvataiteilijoiden näyttely- ja työtiloja myös mm. taidevalimo, grafiikan työpaja, kuvataidekoulutusta ja taidelainaamo. Sellaisenaan visio ei koskaan toteutunut, sen sijaan kaupunki vuokraa nykyään alueelta työtiloja pienyrittäjille, siis myös kuvataiteilijoille. Galleria Wasaa taiteilijaseura ja taidegraafikoiden yhdistys alkoivat pitää yhdessä lokakuussa 1992, kun laman koetteleman galleristin oli luovuttava Halli Oy:n vasta Hallitar-talon kellarikerrokseen nimenomaan taidegalleriaksi remontoiduista tiloista. Aluksi toiminta sujui hyvin, järjestettiin korkeatasoisia näyttelyjä ja pyrittiin tuomaan esille nimenomaan nuoria kykyjä ja arvostettuja taiteilijoita muualta Suomesta. Moni Saskia osallistui mieluusti talkootyöhön. Sittemmin ilmeni, että osa sekä seuran että Saskioiden jäsenistä ei uskonut ajatukseen omasta galleriasta. Kesästä 1993 taidegraafikkojen yhdistys jatkoi yksin toimintaa Galleria W:n nimellä, kunnes marraskuussa 1993 tilat siirtyivät uuden yrittäjän haltuun.

Vuonna 1998, taiteilijaseuran 45.toimintavuonna, hankittiin rahaa pitämällä taidemarkkinat Rewell Centerissä. Markkinoista oli hyviä kokemuksia edellisen vuoden markkinoista Ernstin ravintolasalissa ennen sen remontoimista studioteatteriksi. Juhlavuonna vuosinäyttely järjestettiin vain seuran jäsenten kesken, mutta yhteistyössä Vaasan seurakuntayhtymän kanssa seura julisti avoimen hengellisen kuvataiteen kilpailun aiheena Elämän avautuessa. Sen voitti seuran jäsen Maire Ruotsalainen akvarellitriptyykillä Anna minun elää. Kilpailuteokset olivat esillä taidehallissa helmikuussa 1999.

2000-luvun suuria saavutuksia on taidelainaamon avaaminen yhteistyössä Vaasan kaupunginkirjaston kanssa pääkirjaston peruskorjatuissa ja laajennetuissa tiloissa. Samaan aikaan taitelijaseuralaiset ryhtyivät yhteistyöhön italialaisen galleristin Mimma Massonen kanssa. Vuonna 2000 Massone järjesti 12 seuran jäsenen näyttelyn Bergamossa. Sitä sponsoroi kuljetustuella Italiaan tuotteita vievä laihialaisyritys T-Drill. Vuonna 2002 Massone kutsui viisi seuran jäsentä vanhaan Taranton linnaan järjestämäänsä näyttelyyn. Espanjassa puolestaan pitivät näyttelyn seuran jäsenet Raili ja Asko Halme. Espanjaan vaasalaistaiteilijoilla on ollut jatkuvasti yhteyksiä, koska vaasalaissyntyinen taiteilija Totte Mannes on asunut vuosikymmeniä Madridissa.

Päivi Vuoljärvi

 

Lähteet: Tea Helenelundin Vaasan taiteilijaseuran 40-vuotisjulkaisuun kirjoittama historiikki, vuoden 2003 puheenjohtaja Seija Tammisen ja sihteeri Maire Ruotsalaisen haastattelu, Vaasan taitelijaseuran ja Tapani Tammenpään arkisto, Tapani Tammenpään ja Päivi Vuoljärven lehtileikekirja vuosilta 1967-2002. Päivi Vuoljärvi toimi pitkään sanomalehti Pohjalaisen kulttuuritoimittajana.

– – –

 

Konstnärsgillets historia

Vasa Konstnärsgille grundades år 1953, följande personer har fungerat som dess ordförande: Tauno Manninen 1953-1954, Leo Lehtikanto 1955-1957, Sulo Iivonen 1958, Pentti Uusikylä 1959-1961, Tauno Okkonen 1961-1963, Nandor Mikola 1964, Jorma Haavisto 1965-1968, Unto Ahjopalo 1969-1972, Per Olov Hjortell 1973-1974, Kurt Björk 1975, Tea Helenelund 1976-1982, Jouko Laurila 1983-1984, Veli Ekroos 1985-1986, Tapani Tammenpää 1987-1988, Ossi Lehto 1989-1992, Minna Kattelus 1993-1995, Hans Westergård 1996-1997, Tapani Tammenpää 1998-1999, Seija Tamminen 2000-2002, Veli Ekroos 2003-2004, Asko Halme 2005-2006, Seija Tamminen 2007-2008, Tiina Lehtimäki 2008, Kia Bruun 2009–2011, Tuija Arina-Sundelin 2011–

Vasa Konstnärsgille grundades år 1953. Den 18 april ingick i tidningen Pohjalainen (på den tiden Vaasa) en nyhet om att den tvåspråkiga föreningen Vaasan Taiteilijaseura-Vasa Konstnärsgille hade grundats för att föra samman stadens egentliga bildkonstnärer. Man eftersträvade alltså en fackorganisation med medlemskriterier för bildkonstnärer i Vasa och Vasaregionen som komplement till Vasa Konstklubb, som var öppen för alla bildkonstutövare.

Många av konstnärsgillets ansedda medlemmar hade och har inlett sin karriär i klubben, och föreningarna har i det stora hela verkat i gott samarbete. Ända har konflikter inte kunnat undvikas, och dessa har också blivit behandlade i offentligheten till exempel på 1980-talet. Målen var högt uppställda. Gillet skulle öppna kontakter till stadens ämbetsverk, få till stånd en bildkonstnämnd, stipendier, utställningsutrymmen, konstinköp, tävlingar och rent allmänt utveckla konstlivet i staden. Gillet började genast ordna årsutställningar. I början ordnades verksamhet såsom teckningskvällar, målarläger och –kurser. Tillsammans bekantade man sig med tidens konstströmningar och man började delta i konstutställningar i huvudstaden. År 1955 upplät staden ett par rum i stadshusets tredje våning som utställningsutrymme. De första internationella kontakterna knöts med Sverige. Redan 1956 ordnades en utställning i Vasas fadderstad Malmö.

På 960-talet väcktes Vasa stads intresse för kultur, staden inrättade Vasastipendiet och började dela ut stipendier, som också kunde sökas av bildkonstnärer, den stödde konstutställningar och började ordna olika kulturevenemang. Med hjälp av föreläsningsserien Bli bekant med konstnären presenterades gillets utställningar och medlemmar samt rekryterades understödsmedlemmar. Målarlägren utvecklades till kurser som var öppna för alla. Det nordiska samarbetet fortsatte med ambulerande utställningar i Norrbotten under åren 1961 och 1962. Då länens konstkommissioner inledde sin verksamhet i slutet av 1960-talet, började få statsbidrag. Redan då debatterade man livligt artotekverksamheten.

Vasa konsthall i stadshusets bottenvåning invigdes hösten 1966. Utställningsutrymmena i tredje våningen hade blivit en besvikelse för bildkonstnärerna, eftersom där ordnades all slags klubbverksamhet, även under utställningarna. I husets bottenvåning mot Rådhusgatan hade brandkåren en hall för sina brandbilar. Då man inom konstnärsgillet hörde att brandkåren var på väg att flytta bort, började gillet redan år 1962 arbeta för att utrymmena skulle ändras till konsthall och lyckades även med detta.

Administreringen av konsthallen och organiseringen av utställningsverksamheten blev emellertid ett problem för gillet och detta dryftades länge och diskuteras fortfarande. Föreningen Vaasan Saskiat stödde gillet genom att övervaka utställningarna, men konstnärerna fick själva svara för information, presentationer, utställningskataloger m.m. I synnerhet för de konstnärer som kom längre ifrån var detta ett problem och utställningarnas nivå blev allt brokigare.

Under 1980-talet övertog stadens kulturväsende ansvaret för utställningarna och en vaktmästare anställdes till konsthallen. Man beslutade gallra bort amatörutställningarna ur utställningsprogrammet, men för Vasas egen konstklubb reserverades årligen tid för en jurybedömd årsutställning. Numera arbetar en museivaktmästare i hallen och Österbottens museum beslutar om utställningarna. Hallens bakre utrymme, som med en vägg är avskiljt från huvudsalen, är huvudsakligen reserverat för Fotogalleri Ibis utställningar.

Ett nytt bekymmer bland konstnärsgillets medlemmar är konsthallens tidvis mycket låga besökarantal. I tiden var det i genomsnitt 1500 besökare per utställning, ibland också betydligt mera, till och med 5000. Denna situation önskar man återgå till. Man befarar att den stora allmänheten har tagit avstånd från hallen för att det alltför ofta och alltför länge har ordnats i och för sig högklassiga experimentella utställningar, men som i en stad av Vasas storlek väcker intresse blott bland ett litet antal bildkonstexperter och studerande.

1970-talet var för konstnärsgillet en tid av knytande av kontakter. Utbytesutställningar ordnades tillsammans med Uleåborg, Karleby, Tavastehus, Kristinestad, Jyväskylä och Jakobstad samt i början av följande årtionde med Tammerfors och S:t Michel. Inom det nordiska samarbetet blomstrade en serie utbytesutställningar med Örnsköldsvik under åren 1973-76, vilka också väckte mycket uppmärksamhet i offentligheten och bidrog ökande till konstförsäljningen. I slutet av 1970-talet upptäckte man att gillets kassa var tom. Vasa stad bidrog endast med små understöd. Annat stöd erhölls av Vasa Konstförening, kassören kom till undsättning med vipplån och även växelfinansiering utnyttjades. Till slut fick man understöd av konstkommisionen och av konstkommisionen och grundfonden förkovrades med hjälp av en konstauktion.

I början av 1980-talet inleddes internationaliseringen inom konstnärsgillet. Vasa konstgrafikerförening, vars medlemmar i stor utsträckning också var medlemmar i konstnärsgillet, började ordna en internationell konstgrafikbiennal för ungdomar. Numera har evenemanget utvecklats till en internationell utställning av konstgrafik och teckningar som ordnas av Österbottens museum, vart fjärde år, Grafinnova. Det traditionella nordiska konstsamarbetet fortsatte naturligtvis, men kontakter knöts även med bl.a. Tyskland och Estland, i synnerhet med vänorterna Kiel, Schwerin och Pärnu. I utlandet ordnades samutställningar och gillets enskilda medlemmar och grupper av likasinnade konstnärer arrangerade egna utländska utställningar. Under 1980-talet hade man också börjat med sommarutställningar, sådana ordnades och man deltog i dem. Under detta årtionde ökade gillets medlemsantal från 31 till 45, vilket har bibehållits till dessa dagar. Konstnärsgillet, som hör till de äldsta i landet, önskar få flera medlemmar och framför allt unga, för att verksamheten inte skall falna. Gillet kan och vill inte pruta på sina medlemskriterier. Den som ansöker om att få bli medlem måste få totalt 2o poäng för att bli godkänd. Poäng erhålls för utbildning (bl.a. konstakademi 15, förberedande konstskola t.ex. i Kankaanpää 10 poäng) och för deltagande i utställning (bl.a. Finlands Konstnärers årsutställning 15, internationell jurybedömd utställning 10, konstkommissionens områdesutställning 5, gillets årsutställning 2 poäng). Det förekommer också strängare kriterier inom de finländska konstnärsgillena.

Målarkurserna slutade gillet att leda själv under 1980-talet. Då inledde gillet kurssamarbete med folkhögskolan i Vörå och konstgrafikerföreningen med Vasa sommaruniversitet. Vid övergången till 1990-talet blev gillesmedlemmarna allt mer bekymrade över konstkommissionens och stadens minskade understöd och bristen på arbetsutrymmen med förmånliga hyror. Konstgrafikerna hade i Brändö sin arbetsverkstad som hösten 2002 flyttade till Vasklot, och ett par konstnärer fick hyra ateljéutrymme av staden. Det var allt. 1990-talets stora projekt var upprätthållande av ett eget galleri från hösten 1992 till hösten 1993 samt i slutet av årtiondet en härlig vision om ett konstcentrum som skulle grundas på kasernområdet då det blev ledigt efter försvarsmakten, där det förutom utställnings- och arbetsutrymmen för bildkonstnärerna också skulle finnas bland annat ett konstgjuteri, en grafisk verkstad, bildkonstutbildning och ett artotek. I den formen förverkligades visionen aldrig, däremot hyr staden numera ut arbetsutrymmen åt småföretagare på området, alltså också åt bildkonstnärer.

I oktober 1992 började konstnärsgillet och konstgrafikerföreningen tillsammans upprätthålla Galleria Wasa, då en galleriinnehavare på grund av lågkonjunkturen blev tvungen att avstå från ett utrymme som uttryckligen hade renoverats till konstgalleri i källarvåningen i det av Halli Oy ägda huset Hallitar. I början gick verksamheten bra, högklassiga utställningar ordnades och man försökte ta fram unga talanger och erkända konstnärer från olika håll i Finland. Många medlemmar i Vaasan Saskiat deltog gärna i talkoarbetet.

Senare kom det fram att en del av både gillets och Vaasan Saskiats medlemmar inte trodde på tanken om ett eget galleri. Från sommaren 1993 fortsatte konstgrafikerföreningen ensam med verksamheten under namnet Galleria W, tills utrymmena i november 1993 övergick till en ny ägares besittning.

År 1998, som var konstnärsgillets 45 verksamhetsår, skaffades pengar genom att ordna en konstmarknad i Rewell Center. Man hade goda erfarenheter av den marknad som föregående år hade ordnats i Ernsts restaurangsal innan den renoverades till studioteater. Under jubileumsåret ordnades årsutställningen endast bland gillets medlemmar, men i samarbete med Vasa kyrkliga samfällighet utlyste gillet en öppen andlig bildkonsttävling med temat Då livet öppnar sig. Tävlingen vanns av gillets medlem Maire Ruotsalainen med akvarelltriptyken Låt mig leva. Tävlingsbidragen fanns utställda i konsthallen i februari 1999.

Stora prestationer under 2000-talet är det nya artoteket i samarbete med Vasa stadsbibliotek i huvudbibliotekets renoverade och utvidgade utrymmen Samtidigt inledde konstnärsgillets medlemmar ett samarbete med den italienska galleristen Mimma Massone. År 2000 ordnade Massone en utställning i Bergamo med verk av 12 av gillets medlemmar. Utställningen sponsorerades av laihelaföretaget T-Drill som med hjälp av transportstöd för ut sina produkter till Italien. År 2002 inbjöd Massone fem av gillets medlemmar till en utställning i det gamla slottet i Taranto. I Spanien har gillets medlemmar Raili och Asko Halme ordnat en utställning. Till Spanien har vasakonstnärerna haft kontinuerliga kontakter, eftersom vasabördiga konstnären Totte Mannes har bott i Madrid i flera årtionden.

Päivi Vuoljärvi

 

Källor: Tea Helenelunds historik i Vasa Konstnärsgilles 40-årspublikation, intervju med 2003 årets ordförande och sekreterare Seija Tamminen och Maire Ruotsalainen, Vasa konstnärsgilles och Tapani Tammenpääs arkiv, Tapani Tammenpään och Päivi Vuoljärvis klippböcker från åren 1967-2002. Päivi Vuoljärvi var länge kulturredaktör för tidningen Pohjalainen.